Pk haku


Hakukoe PAHA. Hakumetsässä koiran on tarkoitus etsiä metsään piiloutuneita ihmisiä. Koira ilmaisee löytönsä joko haukkumalla tai rullailmaisulla. Ennen kuin koira lasketaan irti metsään, ovat ihmiset tallanneet metsään alueen, jotta koira ei pysty jäljestämään piiloutuneen maalimiehen luo vaan työskentelee ilmavainun avulla.

Haku harrastus vaatii ryhmän, jonka kanssa kulkea metsässä, lisäksi se vaatii hieman enemmän aikaa kuin moni muu laji. Jokainen ryhmäläinen kouluttaa omaa koiraansa ja toimii maalimiehenä muiden koirille. Haku on antoisaa niin koiralle kuin ohjaajallekin.

Palveluskoirien hakua voivat harrastaa kaikenrotuiset, mutta kilpailla voi vain palveluskoirarotuisen koiran kanssa (kuten muitakin PK-lajeja). Lista löytyy Palveluskoiraliiton sivuilta. Haun harrastaminen tapahtuu aina ryhmässä. Koiran olisi hyvä olla ihmisystävällinen, avoin ja edes kohtuullisesti ohjaajansa hallinnassa. Harjoittelun voi aloittaa jo koiran ollessa pentu, mieluiten kuitenkin rokotusmääräykset huomioon ottaen.